lördag 28 november 2009

HYVÄ TIETÄÄ JEHOVAN TODISTAJISTA

JT ovat muuttaneet 70 vuoden aikana oppiansa 148 kertaa (Presidentti Rutherfordin aikana).

Keväällä 1926 odottivat Todistajat, Abrahamia, Isakkia ja Jakobbia maan – päälle. Heitä varten oli järjestetty talo Californiaan. Heillä oli tarkoitus Siionin vuorelta radion välityksellä hallita maailmaa.

JT väittävät ett järjestön perustaja Russell mainitaan raamatussa seuraavissa luvuissa : Ilmestyskirja 3:14. Hesekiel 2:3 (ihmislapsi). Hesekiel 3 luku. Ilmestyskirja 7: 2 (hän on enkeli. Korkea ääni).

JT väittävät ettei he käy raamattukoulua. Kuitenkin USA-ssa on erikseen valituille lahjakkaille om raamattukoulu. Koulutus aika on 10 kk. Koulu ottaa vastaan yksinäisiä ja naimisissa olevia – joilla ei ole lapsia.

JT vetoavat omaan ymmärtämukseen ja järkeen, vaikka Raamatussa selvästi lukee ”Turvaa Herraan kaikesta sydämmestäsi, äläkä nojaudu omaan ymmätämykseesi” Sananlasku 3:5. Myös Jesaja 55:8.

JT mukaan uudelleen syntyneet (ylhäältä) ovat ainoastaan 144000 ja muut lampaat jotka eivät kuulu tähän valittuun ryhmään, ei tätä henkistä uudelleen syntymistä tapahdu.


JT osoittavat rukouksensa Jehovalle – Jeesusta ei huudeta avuksi. Huomaa että voimme kohdistaa rukouksemme suoraan Jeesukselle : 1 kor. 1:2.

Oppilas systemaattisesti ohjelmoidaan uusille ajatus-urille. Kysymykset on psykologisesti muodostettu joihin johtopäätökset ja päätelmät sopivat ainoastaan järjestön omat opit. Oma-aloittelijaisuus luoda ja kehittää omai ajatuksia, etenkin kriittisesti ajan kuluessa sammuu. Tämä on systemaattisesti ohjelmoidun opetuksen tulos.


JT on poliittinen toiminta kielletty. Poikkeus kyllä historiassa löytyy. 1940 muutamat todistajat USA:ssa antoivat lausuntoja republikaanien suuntaan, he antoivat lausuntoja silloin lehteen nimeltä ”Consolation”.


Todistajat eivät vietä syntymäpäivää. Syntymäpäivää viettää ainoastaan jumalattomat. Joulua ei myös vietetä. Todistajat saavat kuitenkin myydä joulutavaroita, kuten joulukortteja, joulukuusia ym.


Viiniä ja alkoholia ei tuomita, jos nauttiminen tapahtuu kohtuuden rajoissa.


Todistajat ei tupakoi, osaksi terveydellisistä syistä ja koska se on kypsymätöntä ja maailmallista.


Todistajat saavat käydä elokuvissa.


JT eivät vietä pyhäpäivää. Heidän mielipiteensä on, ettei Jumalan 7 luomispäivä, joka on lepopäivä eli sapatti ole vielä tullut, vaan vasta kun 6000 vuotta tulee umpeen ja alkaa seuraava vuosituhannes, siis seitsemäs, tämä on se tuhatvuotisvaltakunta eli sapattilepo.


Seuran ensimmäinen presidentti Russell, oli vastaan sionistien yritystä järjestää juutalaisille kotia palestiinan. JT väittävät alla olevan profetian toteutuneen v., 537 ennen Kristusta :
”Katso, minä kokoan heidät jälleen kaikista maista, joihin minä vihassani, kiivastuksessani ja suuressa suuttumuksessani karkoitin, ja palautan heidät tähän paikkaan ja annan heidän asua turvassa.” Jeremia 32:37.
JT viittaa tapahtumaan kun jäljellä olevat juutalaiset tulivat takaisin Babylonista. Se että Juutalaiset palaavat Jerusalemiin näonä aikoina – ei katsota merkitsevän Jeesuksen takaisin tulon merkkinä. Koska järjestön mukaan Jeesus tuli jo takaisin 1914. JT väittävät, että he yhdessä ja ainoastaan muodostavat Israelin, niin sanotun henkisen Israelin. Tämä alkoi vaikuttamaan maan päällä keväällä 1918. Siis jos Raamatussa sanotaan ”Herran kanssa” tai Israel” niin todistajat uskovat sen tarkoittavan juuri heitä.

- JT väittävät, että ne henkilöt joilla ei ole ollut mahdollisuutta kuulla jt sanomaa, saavat sen oppia tuhatvuotisvaltakunnassa.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar